Meillä oli Serin kanssa muutama päivä sitten jännä aamulenkki. Oltiin ihan tavallisesti pururadalla ja Seri juoksi vapaana. Yhtäkkiä huomasin, että muutaman kymmenen metrin päässä puskasta kömpi kaksi hirveä! Seri oli silloin onneksi ihan vieressä, ettei tarvinnut huutaa Seriä. Laitoin äkkiä valjaat Serille ja silloin vasta Serikin huomasi hirvet. Ihme kyllä Seri ei haukkunut yhtään, tuijotti vain karvat pystyssä. Silloin kyllä vähän haukuttiin, kun mentiin siitä ohi mistä ne hirvet tuli. Loppumatkasta piti vielä aina välillä haukkua sinne metsään päin.. Juhannuksena ei ollut agilityä, mutta viimeksi kun oltiin 13. päivä, meillä oli oikein tehotreeni, kun paikalla ei ollut muita kun me Serin kanssa. Muutama ihminen oli ilmoittanut, ettei pääse, mutta pari ei ollut ilmoittanut. Meillä oli Serin kanssa käytettävissä kaksi ohjaajaa. Silloin Seri meni ensimmäistä kertaa pussista niin, että sitä pussin suuta ei nosteta. Seri meni myös mutkalla olevasta putkesta ensimmäistä kertaa. Nyt, kun ei ollut muita koiria, Seri sai olla vapaana. Mentiin myös pientä "rataa", ensin hyppy, sitten putki ja toisinpäin, tai ensin kaksi hyppyä ja sen jälkeen pussi. Kun Serin ei tarvinnut olla hihnassa rengas ja kepitkin sujuivat tosi hyvin. Tänään tokossa Seri oli tosi hienosti ja teki kaikki seuraamiset yms. tosi hyvin, ja pari uuttakin juttua opittiin. Tänään Seri tuli myös kunnolla juosten luokse, eikä mitenkään sipsutellut hitaasti. Tämä saattoi ohjaajan mukaan johtua siitä, että nyt muut koirat olivat takana, kun yleensä muut ovat muodostaneet kujan, ja siitä välistä on pitänyt mennä. Kujalla Seri on pälyillyt muita koiria eikä ole tullut luokse nopeasti. Suorinta tietä tietysti, mutta onnettomasti sipsutellen. Muutama viikko sitten oltiin match showssa. Seri ei osannut yhtään käyttäytyä, mutta kun Serin pari oli peruuttanut tulonsa, Seri oli yksin kehässä, niin punainen nauhahan sieltä tuli :) Vähän sentään väriä meidän kokoelmaan. Seri on saanut myös uuden kaverin. Bullmastiffipoika Hessun. Ollaan nähty vaan kerran, kun välimatka on niin suuri ja silloin ei tullut otettua kuvia :( Aluksi Seri vähän vierasti Hessua, mutta vähän ajan päästä leikittiin jo :) Ollaan oltu myös pari kertaa Elonkierrossa, mutta joka kerta, paitsi ensimmäisellä, jolloin oli myös kamera mukana, on ollut vähän sateinen ilma ja kaikki eläimet on ollut suojissaan. Ensimmäisellä kerralla kamerasta loppui aika äkkiä patteri. Silloin Seri uskalsi poseerata lehmien edessä ja haistella vuohia sekä lampaita :)

1673909.jpg

Serin kaveri

1673913.jpg

1673918.jpg

Serin mielestä kivoin lelu, Sydänsilmä. Sydänsilmä pitää kauheaa ääntä, jotein usein se on arestissa lakkihyllyllä. Silloin kun Sydänsilmä on Serin ulottuvilla, sitä on pakko vinguttaa ihan koko ajan..

1673931.jpg

1673936.jpg